Mainos

Saksan talousongelmat jatkuvat

Saksan synkkiin talouslukuihin tuli tänään jatkoa, kun maan talousministeriö julkaisi kesäkuun alustavat teollisuustuotantoluvut.

Teollisuustuotanto mukaan lukien rakennusteollisuus ja energiantuotanto laski odotettua enemmän. Jo aiemmin kuluneella viikolla mm. Saksan teollisuuden tilausten määrän ilmoitettiin jääneen kesäkuussa huomattavasti ennakoitua pienemmiksi.

Teollisuustuotanto putosi toukokuusta 1,9 prosenttia, kun ekonomistit olivat odottaneet vain 0,2 prosentin vähennystä.

Huhti- ja toukokuun kasvuluvut pitivät kuitenkin uutistoimisto Reutersin laskujen mukaan toisen vuosineljänneksen luvun 0,6 prosenttia plussalla.

Ensimmäisellä vuosineljänneksellä tammi-maaliskuussa Saksan teollisuustuotanto supistui.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.