Mainos

Sampo kiinni Storebrandissa

Rahoituskonserni Sampo jatkaa tarjoustaan norjalaisesta vakuutusyhtiö Storebrandista. Tähän mennessä tarjouksen on hyväksynyt jo 83,5 prosenttia norjalaisyhtiön omistajista.

Sampon alkuperäinen tarjousaika päättyi eilisiltana, mutta sen pidennetty ostotarjous vakuutusyhtiöstä on voimassa aina elokuun 10. päivään asti. Hieman yli puolet Storebrandin omistajista hyväksyy kaupan ehdoitta, mutta loput ovat asettaneet myynnille ehtoja. Esimerkiksi eräät suuret omistajat edellyttävät, että Sampo saa yli 90 prosenttia Storebrandin osakkeista tai että se hankkii Norjan viranomaisilta luvan omistaa yhtiöstä alle 90 prosenttia. Sampo ilmoittikin tarjouksen pidentämisen lisäksi hakevansa kyseistä viranomaislupaa, sillä Norjan lain mukaan yrityksestä voi omistaa joko alle 10 prosenttia tai yli 90 prosenttia.

Kiihkeimmin Sammon ostotarjousta vastustaa Den norske Bank, joka omistaa itse lähes 10 prosenttia Storebrandista. DnB on ilmoittanut, ettei se luovu omistusosuudestaan. Pankin toiveissa on niin ikään fuusio Storebrandin kanssa.

Sampon konsernijohtaja Björn Wahlroos piti pörssitiedotteessa osakkeenomistajien vahvaa tukea rohkaisevana ja sanoi luottavansa kaupan menestykselliseen toteutumiseen.
Tarjouksen kokonaisarvo on noin 15,5, miljardia markkaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.