Mainos

Sampo: Markkinoilla selvä mielialan muutos

Finanssikonserni Sammon mukaan finanssimarkkinoilla näyttää tapahtuneen selvä mielialan muutos. Valtaosa huonoista talousuutisista kuitattiin omaisuuserien arvostuksiin ilmeisesti jo alkuvuoden aikana, ja maalis-huhtikuussa kehitys on ollut rohkaisevampaa, Sampo arvioi tulostiedotteessaan.

Sampo-konsernin veroja edeltävä tulos parani tammi-maaliskuussa 169 miljoonaan euroon, kun sitä vuotta aiemmin kertyi 27 miljoonaa vähemmän. Parannus kertyi etenkin vahinkovakuutuksesta, jonka maksutuloihin yleinen taloustilanne ei juuri vaikuta.

Myös konsernin loppuvuoden tulosta määrittävät Sammon mukaan pitkälti vahinkovakuutuksen tuotot, ja sen odotetaan säilyvän hyvänä. Sijoitusten tuottoja on vaikea ennakoida tarkasti, koska epävarmuus pääomamarkkinoilla kuitenkin jatkuu.

Sampo kertoi myös, että se saattaa kasvattaa edelleen omistusosuuttaan Nordeassa, jos markkinaolosuhteet pysyvät suotuisina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.