Mainos

Sampo Pankki vähentää 346 työntekijää

Sampo-konserni vähentää 346 työntekijää henkilöasiakasliiketoiminnasta ja puhelinpankista. Vähennykset toteutuvat lähes kokonaan ilman irtisanomisia.

Päättyneiden yt-neuvottelujen seurauksena Sampo Pankista vähennetään yhteensä 346 työntekijää henkilöasiakasliiketoiminnasta ja puhelinpankista.

Lähes kaikki vähennykset toteutuvat ilman irtisanomisia, vain kuusi henkilöä on irtisanomisuhan alla. Sammon henkilökunta on alkuvuoden aikana vähentynyt jo yli 100 työntekijällä.

Sammon mukaan henkilöstövähennyksillä syntyy yli 25 miljoonan euron kustannussäästöt, jotka toteutuvat täysimääräisenä vuodesta 2004 lähtien. Osa säästöistä näkyy jo vuoden 2003 aikana, sillä Sampo kirjasi ensimmäisen vuosipuolikkaansa tulokseen 9,5 miljoonan euron varauksen henkilöstön vähentämiseen liittyviin tukitoimenpiteisiin.

Asiakkaiden pankkikäyttäytyminen muuttunut

Sammosta kerrotaan, että yt-neuvotteluiden taustalla oli pankkiasiakkaiden käyttäytymisessä viime vuosina tapahtunut suuri muutos.

Asiakkaat hoitavat peruspankkiasiansa nykyään Internetin kautta, eivätkä entiseen tapaan konttoreissa tai puhelimitse. Esimerkiksi Sammon verkkopankin asiakkaiden määrä on lähes kolminkertaistunut viiden vuoden aikana ja jo 97 prosenttia henkilöasiakkaiden pankkitapahtumista toteutetaan muualla kuin konttoreissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.