Mainos

Sampo yt-neuvotteluihin, ei irtisanomisia

Rahoituskonserni Sampo aloittaa laajat yt-neuvottelut. Irtisanomisia ei kuitenkaan ole tulossa, vaan työntekijöiden määrää vähennetään mm. eläkeratkaisuilla.

Sampo-konserni aloittaa yt-neuvottelut Sampo Pankki Oyj:ssä. Henkilöstön vähennystarve on noin 400 henkeä. Sampo ei usko joutuvansa irtisanomisiin. Yt-neuvottelut koskevat pääosin Sampo Pankin henkilöasiakasliiketoimintaa ja puhelinpankkia.

Sammon työntekijät protestoivat henkilöstövähennyksiä vastaan jäämällä pois töistä huomenna ja ylihuomenna.

Konserni kertoo, että yt-neuvotteluiden taustalla on pankkiasiakkaiden käyttäytymisessä viime vuosina tapahtunut suuri muutos. Konsernin mukaan asiakkaat hoitavat peruspankkiasiansa nykyään Internetin kautta, eivätkä entiseen tapaan konttoreissa tai puhelimitse. Esimerkiksi Sammon verkkopankin asiakkaiden määrä on lähes kolminkertaistunut viiden vuoden aikana ja jo 97 prosenttia henkilöasiakkaiden pankkitapahtumista toteutetaan muualla kuin konttoreissa.

Henkilöstövähennyksillä syntyy vuositasolla 15-20 miljoonan euron kustannussäästö. Koska pääosa henkilöstövähennyksistä on tarkoitus toteuttaa vapaaehtoisilla tukitoimenpiteillä ja eläkeratkaisuilla, kustannussäästöt toteutuvat pääosin vasta ensi vuonna.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 02.06.2003).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.