Mainos

Samsung varoittaa liikevoiton romahtamisesta

Elektroniikkajätti Samsung varoittaa huonon tuloskunnon jatkuvan. Yhtiö ennakoi, että heinä-syyskuun liikevoitto putoaa lähes 60 prosenttia viime vuodesta.  

Taustalla on älypuhelinyksikkö, jonka tuloksen ennakoidaan edelleen kutistuvan markkinajohtajuudesta huolimatta.  

Yhtiön mukaan älypuhelinten toimitukset kasvoivat loppukesällä ja alkusyksyllä hieman, mutta puhelinyksikön liikevoittoprosentti laski. Voittoprosenttia söivät muun muassa kasvaneet markkinointikulut ja myytyjen puhelinten keskihinnan lasku. Huippumallien imu oli heikkoa ja vanhempia malleja myytiin alennushinnoilla.  

Samsung varoitti, että mobiililaitteissa myös loppuvuosi on epävarma. Yhtiö lupasi kuitenkin tuoda markkinoille uuden huippumalliston, joissa on käytetty uusia materiaaleja ja innovatiivista muotoilua.  

Mobiilimarkkinat ovat olleet Samsungin tärkein voiton lähde viime vuosina. Markkinoilla on kuitenkin alkanut olla enemmän tarjontaa kuin kysyntää. Lisäksi kiinalaiset Huawei ja Lenovo ovat kiristäneet laitteillaan hintakilpailua.  

Samsung julkistaa kolmannen vuosineljänneksen luvut kuun lopussa. Yhtiön liikevoitto on laskenut jo kolme vuosineljännestä peräkkäin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.