Mainos

SanomaWSOY:n kurssi romahti tänään pörssissä

Osavuosikatsauksen julkaisseen SanomaWSOY:n kurssi romahti tänään Helsingin pörssissä.

Mediayhtiön heinä-syyskuun tulosparannus ei riittänyt sijoittajille, ja B-osake tippui melkein kuusi prosenttia 19,37 euroon.

Muutoin pörssin kurssikehitys oli latteaa. Muutoksia summaavat indeksit päättivät juuri ja juuri plussalle oltuaan pitkin päivää pienellä pakkasella.

Omxh-yleisindeksi paransi 0,1 prosenttia pistelukuun 7578,35. Painorajoitettu portfolioindeksi nousi hieman enemmän ja päätti 4024,06 pisteeseen.

Vaimeissa tunnelmissa oli pörssin painavin osake Nokia, joka ei saanut kunnon vauhtia mobiilitelevisiopuhelimen julkistuksesta. Matkapuhelinjätin kurssi sahaili pitkin päivää, mutta jäi lopulta tismalleen avaustasolleen 14,14 euroon.

Päivän muista tulosjulkistajista alamäkeä tekivät myös Etteplan ja Elektrobit Group, jotka heikkenivät muutamalla prosentilla. Loivaa laskua jatkoivat myös metsäyhtiöt StoraEnso ja UMP-Kymmene.

Hyvistä tuloksista markkinoilla palkittiin Kemira ja Tecnomen, joiden molempien kurssit vahvistuivat selvästi. Kemikaaliyhtiö Kemira petrasi miltei viisi prosenttia, kun yhtiö kertoi osavuosikatsauksessaan pystyneensä nostamaan tuotteidensa hintoja. Ohjelmistoyhtiö Tecnomen ennakoi selvää kasvua koko vuodella, ja kurssi parani lähes yhdeksän prosenttia.

Op-ryhmän tulosparannus avitti keskuspankki OKOn osakkeen hienoiseen nousuun, mutta illalla ylämäki loiveni 0,4 prosenttiin.

Päivän kokonaisvaihto nousi yli 950 miljoonaan euroon, mistä yli puolet oli Nokiaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.