Mainos

Sanomien talous sukelsi - johtaja puhuu suunnanmuutoksesta

Mediayhtiö Sanoman tulos heikkeni tammi-maaliskuussa. Yhtiön liiketappio ilman kertaeriä oli 20 miljoonaa euroa. Vuosi sitten tappio oli 4 miljoonaa euroa.

Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen sanoo, että tarve suunnanmuutokseen on selvä yhtiön Suomen kuluttajamedioissa. Hänen mukaansa konsernin kannattavuus ei ollut tyydyttävällä tasolla tammi-maaliskuussa.

- Kuluttajamedian toimintomme Suomessa olivat vastatuulessa ensimmäisellä neljänneksellä. Printtimainonnan myynti laski yli 10 prosenttia, eikä digitaalisen myynnin kasvu kumonnut sen vaikutusta, Kaukonen kertoo tulostiedotteessa.

Kaukosen mukaan tammi-maaliskuu oli jo 12. perättäinen vuosineljännes, kun Suomen mainosmarkkina supistui.   

Sanoma julkaisee Suomessa Helsingin Sanomia, Ilta-Sanomia ja useita aikakauslehtiä. Sanoma on myös STT-Lehtikuvan suurin omistaja.  Sanoma on STT-Lehtikuvan asiakas ja suurin omistaja.  

Kuluttajamedian vastatuulesta huolimatta Kaukonen kiitteli tulosinfossa Helsingin Sanomien kehitystä kuluneen puolentoista vuoden aikana.

- Nyt jo yli puolet lehden tilaajista maksaa myös digitaalisesta sisällöstä, Kaukonen kertoi.  

Kokonaisuudessaan Sanoman liiketappio ilman kertaeriä oli 20 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten tappiota kertyi 4 miljoonaa euroa. Liikevaihto supistui 380 miljoonaan euroon 438 miljoonasta eurosta.

Kaukosen mukaan Sanoma teki Hollannissa ja Belgiassa melko hyvän tuloksen. Muualla Euroopassa yhtiö on luopunut lukuisista lehdistä.  

- Viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana jo lähes 40 prosenttia kuluttajamedian myynnistämme Hollannissa, Belgiassa ja Suomessa tuli uuden median tuotteista ja palveluista, Kaukonen sanoo.




Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.