Mainos

SAS havittelee Finnairia

Pohjoismainen lentoyhtiö SAS haluaisi ostaa Finnairin. SAS:n toimitusjohtaja Jörgen Lindegaard sanoo norjalaisen Dagens Naeringsliv -talouslehden haastattelussa, että yhtiö tähtää laajentumiseen Itämeren alueella. Finnairin ohella SAS on kiinnostunut puolalaisesta LOT:sta sekä pienemmistä Baltian maiden lentoyhtiöistä. Dagens Naeringsliv -lehden mukaan puolalainen LOT on SAS:n todennäköisin ostokohde. Sveitsiläinen Swissair on myymässä osuuttaan LOT-yhtiössä.

Tanskalainen Lindegaard valittiin SAS:n toimitusjohtajaksi viime marraskuussa. Norjalaislehden mukaan Lindegaard harjoitti samanlaista lähialueille laajentumisen strategiaa jo edellisessä työpaikassaan tanskalaisessa teleyhtiössä GN Store Nordissa.

Yhdistymisestä ei neuvoteltu

Finnarin viestintäjohtaja Christer Haglundin mukaan SAS on haaveillut Finnairin ostamisesta perustamisestaan lähtien, joten Lindegaardin lausunto ei tullut suomalaisyhtiölle yllätyksenä.
-Mitään tämänsuuntaisia neuvotteluja ei ole käyty, Haglund sanoo. SAS kuuluu kansainvälisten lentoyhtiöiden Star-yhteenliittymään, kun taas Finnair on osa kilpailevaa OneWorld-allianssia. Haglundin mukaan Finnairin pian kaksi vuotta kestänyt "erittäin hedelmällinen" OneWorld-yhteistyö syvenee entisestään. Haglund arvelee, että norjalaislehden haastattelussa on kyse tuoreen toimitusjohtajan profiilinnostosta. -Haaveilla saa ja pitääkin, Haglund toteaa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.