Mainos

SAS kauppaa lentopäästöjen hyvitystä

Asiakkaat voivat päättää, mihin heidän maksamansa summa käytetään. Myös Aurinkomatkat on aloittamassa samankaltaisen palvelun.

Lentoyhtiö SAS alkaa kaupata asiakkailleen palvelua, jolla hyvitetään lentämisestä aiheutuvia ilmastohaittoja, kertoo sanomalehti Kaleva. Palvelu otetaan käyttöön keväällä, ja se koskee myös Blue1-koneita.

Asiakas maksaa lentoyhtiölle tietyn summan, jonka yhtiö sijoittaa ympäristöä suojeleviin hankkeisiin tai pörssiin. Kalevan haastatteleman SAS-konsernin ympäristöjohtajan Niels Eirik Nertunin mukaan asiakkaat voivat vaikuttaa siihen, mihin kohteeseen heidän rahansa käytetään.

Myös Aurinkomatkat on aloittamassa samankaltaisen palvelun vielä tänä vuonna.

Norjassa ja Britanniassa valtio on lähtenyt mukaan hyvittämään lentämisen ilmastohaittoja ostamalla päästöoikeuksia virkamiestensä ulkomaanlennoille. Suomessa vastaavaa ei ainakaan vielä tehdä, kerrottiin valtioneuvoston kansliasta Kalevalle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.