Mainos

Satama Interactive vapautui syytteistä

Hovioikeuden vapauttavan päätöksen myötä yhtiö välttyy suurelta yhteisösakolta.

Helsingin hovioikeus on hylännyt it-yhtiö Satama Interactiven syytteet tiedottamisrikoksesta. Hovioikeus katsoi, ettei yhtiö viivytellyt tulosvaroituksen antamisessa vuonna 2000.

Helsingin käräjäoikeuden toissavuotisesta päätöksestä valitti hovioikeuteen valtionsyyttäjä Pekka Koponen.

Hovioikeuden päätös pelasti Satama Interactiven 100 000 euron yhteisösakolta, jota valtionsyyttäjä sille vaati. Vapauttava ratkaisu koski myös yhtiön vuoden 2000 johtoa, jolle syyttäjä peräsi henkilökohtaisia sakkorangaistuksia. Vaateet koskivat Satama Interactiven silloista toimitusjohtajaa ja viittä hallituksen jäsentä.

Syyttäjän mielestä Satama Interactive kertoi liian myöhään yhtiön uskottua huonommasta tuloksesta ja aiheutti näin vahinkoa sijoittajille keväällä 2000. Satama antoi tulosvaroituksen vasta 26. päivä huhtikuuta, vaikka syyttäjän mukaan johto oli tietoinen yhtiön kurjasta tilanteesta jo kaksi viikkoa aiemmin.

Johto: Kokonaiskuva kirkastui myöhemmin

Satama ja sen entinen johto kiistivät rikossyytteet. Vastaajat katsoivat, että vaikka Sataman ensimmäisen vuosineljänneksen tulos näytti muodostuvan alustavan tulosraportin mukaan oletettua huonommaksi, sen perusteella ei voinut tehdä varmaa johtopäätöstä tappioiden laajuudesta ja lopullisuudesta.

Samoilla linjoilla oli Helsingin käräjäoikeus ratkaisussaan äänestyksen jälkeen. Johdon mukaan todellinen tilanne hahmottui vasta Yhdysvaltain Dallasissa pidetyssä maajohtajien kokouksessa 17.-19. huhtikuuta, minkä jälkeen Satama pystyi laatimaan koko vuotta koskevan tulosennusteen. Sitten tulosvaroitus annettiin viipymättä.

Syyttäjän mielestä yhtiön tiedottamisvelvollisuuden kannalta ei ollut merkitystä sillä, että johdon tietoisuus kurjasta tilanteesta olisi voinut täsmentyä vielä maajohtajien kokouksen vuoksi. Hänen mukaansa johdolla oli kuitenkin jo tiedossaan yhtiön olennaisesti odotettua heikompi alkuvuoden tulos.

Koponen totesi, että markkinoille annettuna tietona 11. huhtikuuta olisi voinut riittää vähemmänkin kategorinen sanamuoto, kuin mitä käytettiin lopullisessa tulosvaroituksessa 26. päivä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota pääasian osalta. Se kuitenkin oikaisi käräjäoikeuden päätöstä siltä osin, kun korvauksia oikeudenkäyntikuluista oli määrätty maksettavaksi vastaajien sijasta näiden oikeudenkäyntiavustajille. Lisäksi korvauksia alennettiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.