Mainos

Seitsemän vuoden EU-budjetille vihdoin parlamentin sinetti

EU-parlamentti hyväksyi vihdoin tiistaina täysistunnossaan unionin budjetin seuraaville vuosille.

Parlamentti ja jäsenmaat ovat vääntäneet vuosien 2014-2020 rahoituskehyksestä kuukausien ajan. Parlamentti olisi halunnut budjetista isomman kuin nyt sovittu alle tuhat miljardia, mutta säästöjensä kanssa kärvistelevät jäsenmaat ajoivat siihen leikkauksia.

Parlamentti sai kuitenkin muun muassa haluamaansa joustoa budjetin käyttöön, eli varoja voidaan siirtää budjetin kohdasta toiseen. Parlamentti on halunnut myös vahvistaa EU-budjettia omilla varoilla, jolloin se ei olisi niin riippuvainen EU-maiden maksuhaluista. Vaihtoehtoja selvitetään lähikuukausina.

Parlamentti äänesti budjettisovun puolesta äänin 537–126. 

EU-budjetista rahoitetaan muun muassa maatalous- ja aluetukia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.