Mainos

Selluinvestoinnit lisäävät vauhdilla uusiutuvaa energiaa

Metsäteollisuuden investoinnit sellutehtaisiin lisäävät merkittävästi uusiutuvan energian osuutta Suomessa.

Ylivoimaisesti suurin hanke on Metsä Groupin suunnittelema jättiläismäinen biojalostamo Äänekoskelle. UPM lisää Kymin sellutehtaan kapasiteettia ja tekee ehkä saman Kaukaan tehtaalla. Stora Enso uusii Varkauden sellutehtaan.

– Ne ovat merkittäviä lisäyksiä. Tällä hetkellä taitaa olla niin, että kaksi kolmasosaa uusiutuvasta energiastamme tulee metsäteollisuudesta, arvioi työ- ja elinkeinoministeriön strateginen johtaja Sixten Sunabacka.

Äänekosken tehdas on niin valtava, että pelkästään sen tuottama uusiutuvan energian lisäys on lähes kaksi kertaa suurempi kuin Suomen nykyinen tuulivoimatuotanto.

Äänekosken tehtaan sähköntuotannon on määrä nousta 1 400 gigawattituntiin vuodessa, kun tuulivoiman tuotanto oli viime vuonna 777 gigawattituntia. Tuulivoiman tuotanto kasvaa toki nopeasti.

Suomessa uusiutuvan energian osuus kokonaiskulutuksesta on Eurostatin tuoreimman tilaston mukaan vajaat 35 prosenttia. Tavoitteena on, että osuus nousisi 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Äänekosken tehdas lisää uusiutuvan energian osuutta 2 prosenttiyksikköä, jos ja kun Metsä Group päättää rakentaa laitoksen. Kun muut sellutehdashankkeet lasketaan mukaan, Suomi alkaa olla lähellä tavoitetta hyvissä ajoin etuajassa.

– Jokunen vuosi sitten moni oli sitä mieltä, että puun käyttö vähentyy jyrkästi Suomessa, ja sellunkin teko supistuu, mutta nythän on käynyt päinvastoin, Sunabacka sanoo. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.