Mainos

Siemens vahvisti 6800 työpaikan vähennyksen

Saksalainen monialajätti Siemens on vahvistanut eilen liikkuneet tiedot lähes 7000 työntekijän vähentämisestä. Yhtiö tarkensi tänään, että vähennystarve on 6800 työpaikkaa televiestinnän yksikössä.

Noin 3200 työntekijää saa lopputilin Saksassa. Lisäksi supistuksia arvioidaan olevan tulossa Argentiinassa, Brasiliassa, Chilessä, Kolumbiassa, Ecuadorissa, Kreikassa ja Perussa.

Irtisanottavia on kaikkiaan noin 3200. Loput vähennystarpeista syntyvät ulkoistamisista, kun yhtiö alkaa käyttää entistä enemmän alihankintaa.

Siemensin lausunnon mukaan vähennykset kiihdyttävät yhtiön muutosta laitevalmistajasta ohjelmistoratkaisujen tuottajaksksi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Kauppalehden talousuutiset 26.02.2008)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.