Mainos

Siemensin ex-pääjohtaja vapautui rikosepäilyistä

Syyttäjä on luopunut saksalaisen Siemensin entistä pääjohtajaa koskevasta rikostutkinnasta. Syyttäjän mukaan ei ole mitään todisteita siitä, että Heinrich von Pierer olisi syyllistynyt rikoksiin Siemensiä ravistelevan lahjusskandaalin aikana.

Von Piereriä epäillään kuitenkin valvontavelvollisuuksiensa laiminlyönnistä, mikä ei ole rikosasia. Seurauksena voi silti olla sakkoja.

Rikostutkinta koski von Piererin roolia Siemensin pyörittämässä 1,3 miljardin euron lahjuskassassa, jonka tarkoitus oli voidella asiakkaita useissa eri maissa ostamaan yhtiön tuotteita. Skandaalin keskiössä oli Siemensin televerkkoryhmä, joka on nyt siirretty Nokian kanssa perustettuun yhteisyritykseen.

Süddeutsche Zeitung -lehden mukaan poliisi tutkii 270 henkilön osallisuutta lahjusskandaaliin. Siemens on jo suostunut maksamaan 201 miljoonan euron sakot tapauksen vuoksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.