Mainos

Siemensin johto kiistää tienneensä lahjonnasta

Wall Street Journal -lehti kirjoitti viime viikolla, että Siemensin nykyinen johto olisi tiennyt lahjuksista jo vuonna 2004.

Suuryhtiö Siemensin nykyinen johto kiistää tienneensä lahjonnasta, josta yhtiötä on epäilty.

Siemensin nykyisen pääjohtajan Klaus Kleinfeldin lakimies sanoo Fokus-lehdessä, että Kleinfeldiä kohtaan asiasta esitetyt syytökset ovat "törkeitä".

Syyttäjä tutkii epäilyjä, joiden mukaan Siemensissä olisi siirretty 200 miljoonaa euroa ulkomaisille pankkitileille lahjuksia varten. Wall Street Journal -lehti kertoi viime viikolla väitteestä, jonka mukaan Kleinfeld olisi tiennyt tästä jo vuonna 2004. Lehden mukaan Siemensin johtajistoon kuulunut Michael Kutschenreuter sanoi poliisitutkinnassa, että hän kertoi lahjonnasta tuolloin muun muassa Kleinfeldille.

Lahjusskandaali on tapahtunut Siemensin televerkkoyksikössä. Nokian ja Siemensin on tarkoitus yhdistää tietoliikenneverkkotoimintansa uudeksi Nokia Siemens Networks -yhtiöksi, mutta yhdistymistä on lykätty lahjusepäilyjen takia.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.