Mainos

Sijoittajat innostuneet Pohjolan osingoista

Vakuutusyhtiö Pohjolan tämänpäiväisestä yhtiökokouksesta odotetaan poikkeuksellisen kiihkeää. Yhtiökokoukseen on ilmoittautunut ennätysmäärä eli lähes 300 yhtiön omistajaa. Kokouksessa tullaan ruotimaan muun muassa osinkoja. Pohjolan osakkaille luvatut jättiosingot ovat saaneet sijoittajat kiinnostumaan yhtiöstä. Omistajien määrä on noussut nopeasti lähes puolella.

Pohjola

Kokous ruotii myös yhteispohjoismaista If-hanketta. Osa omistajista haluaisi luopua Pohjolan vahinkovakuutustoiminnan siirrosta If-yhtiöön. Pohjolan tilannetta vaikeuttaa se, että yhtiöllä on kaksi suurta kilpailevaa omistajaleiriä, jotka eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen yhtiön tulevaisuudesta.

Tänään päätetään myös Pohjolan entisen hallituksen vastuuvapaudesta. Hallitukseen kuului talvella eronnut pääjohtaja Iiro Viinanen.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.