Mainos

Sika söi Atrian tulosta

Sianlihan voimakkaasti laskenut hinta vuoden ensimmäisellä puoliskolla Euroopassa heijastui myös Atrian liikevaihtoon ja heikensi yhtiön tulosta alkuvuonna. Atrian tammi-kesäkuun tulokseen vaikutti osaltaan myös Venäjän kaupan taantuminen ja maailmanlaajuinen ylituotanto. Yhtiö uskoo tuloksen parantuvan loppuvuodesta.

teurastamo


Atrian ensimmäisen vuosipuoliskon tulos rahoituserien jälkeen putosi edellisen vuoden lähes 5 miljoonasta eurosta 1,8 miljoonaan euroon eli vajaaseen 11 miljoonaan markkaan. Yhtiön liikevaihto kasvoi alkuvuonna vain prosentin 261 miljoonaan euroon eli lähes 1,6 miljardiin markkaan. Atrian lihan kokonaishankinta sen sijaan kasvoi alkuvuonna lähes kuusi prosenttia. Voimakkaimmin eli 13,1 prosenttia kasvoi siipikarjan käsittely. Myös sianlihassa kasvu oli 9,5 prosenttia, mutta naudanlihan käsittely väheni 3,6 prosenttia.

Atrianruotsalaisen tytäryhtiön Lithellsin liikevaihto kasvoi edellisen vuoden vastaavasta ajasta 10,1 prosenttia 717 miljoonaan kruunuun. Lithellsin tulos oli 4,3 miljoonaa kruunua voitollinen. Yhtiön osavuosikatsauksen mukaan loppuvuoden tulos muodostuu alkuvuotta selvästi paremmaksi. Taustalla on parantunut sianlihan markkinatilanne ja hintatason nousu Euroopassa. Heikon alkuvuoden vuoksi koko vuoden tuloksen kuitenkin arvioidaan jäävän viime vuoden tulosta alhaisemmaksi.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.