Mainos

Sinäkin voit ryhtyä sähköntuottajaksi

Sähköntuottajaksi voi nykyään ryhtyä lähes kuka tahansa.

Jos esimerkiksi omalle katolle asennetut aurinkopaneelit tuottavat joskus sähköä yli oman tarpeen, ylijäämäsähkön voi myydä sähköyhtiölle. Myyntiä varten järjestelmä täytyy kytkeä sähköverkkoon.

Järvenpään Jampassa sijaitsevan kerrostalon katolla yli 70 aurinkopaneelia tahkoaa sähköä kevätauringon säteistä.

Talvella vähäinen tuotanto menee kokonaan kiinteistön omaan käyttöön, mutta aurinkoisimpina kesäpäivinä sähköä riittää jopa yli oman tarpeen. Taloyhtiö myy ylijäämäsähkön Kymenlaakson Sähkölle.

– Teknisesti sähkön myynti verkkoon onnistuu helposti, mutta kovin kannattavaa se ei nykyisillä hinnoilla ole, Mestariasunnot Oy:n toimitusjohtaja Veikko Simunaniemi sanoo.

Taloyhtiö saa myydystä sähköstä vain varsinaisen sähköenergian hinnan, joka on noin kolmasosa ostosähkön hinnasta. Ostosähköstä maksetaan myös siirtohinta.

Sähkönmyynnistä ei toki edes tavoitella kovin kummoisia tuloja, sillä aurinkopaneelien määrä on mitoitettu lähinnä omaa kulutusta varten.

Aurinkokeräimillä talteen otettua aurinkolämpöä sen sijaan kertyy kesällä niin paljon, että sillä lämmitetään myös samassa korttelissa sijaitsevan naapuritalon käyttövedet.

Näin pientuottaja pääsee sähköverkkoon

– Omilla aurinkopaneeleilla tai pienellä tuulimyllyllä tuotettua ylijäämäsähköä voi myydä sähköyhtiölle, jos järjestelmä on kytketty sähköverkkoon. Se vaatii sopimuksen sähköyhtiön kanssa.

– Ennen laitteiston hankkimista on selvitettävä, tarvitaanko sitä varten rakennus- ja toimenpidelupa. Lisäksi paikalliselta sähköyhtiöltä pitää varmistaa, että laitos täyttää sähköverkon ja sähköturvallisuusmääräysten vaatimukset.

– Laitteiston voi liittää sähköverkkoon sähkönsiirtoyhtiön antaman luvan jälkeen.

– Ylijäämäsähkön myyntiä varten tarvitaan etäluettava sähkömittari, joka pystyy mittaamaan oston ja myynnin erillisenä.

Kiinnostus kasvussa

Järvenpään kerrostalo on Suomen ensimmäisiä nollaenergiataloja, jossa testataan uusiutuvan energiantuotannon mahdollisuuksia.

Periaatteessa kuitenkin kuka tahansa voi nykyään ryhtyä sähkön pientuottajaksi, jos omalle katolle asennetut aurinkopaneelit tai talon kupeessa pyörivä tuulimylly tuottavat ajoittain sähköä yli oman tarpeen.

Isoista sähköyhtiöistä esimerkiksi Fortum on ostanut sähköä pientuottajilta jo pitkään, kertoo Fortum Marketsin myyntijohtaja Jukka Toivonen.

– Aiemmin myyjinä oli lähinnä yrityksiä, jotka oman toiminnan ohessa tuottavat jonkin verran esimerkiksi tuulisähköä. Viime syksynä pientuotannolle lanseeratun Lähisähkö-konseptin myötä myös yksityisasiakkaiden kiinnostus on lisääntynyt selvästi, Toivonen sanoo.

Lähisähkö-sopimuksia on tehty muutamia kymmeniä. Fortum myy kotitalouksille myös aurinkopaneelipaketteja, jotka voi kytkeä verkkoon.

Alarajaa ostettavan sähkön määrälle ei ole, mutta yleensä pientuottajien tuotantokapasiteetti vaihtelee 10–100 kilowatin välillä.

– Jos vähänkin sähköä on tulossa meidän verkkoon päin, kyllä me sopimus tehdään. Mielestämme pientuotannon lisääntyminen on erittäin hyvä asia, koska se kehittää markkinaa ja tuo uusia toimijoita, Toivonen sanoi.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.