Mainos

Sirkka Mertala Milestonen toimitusjohtajaksi

Pääministeri Matti Vanhasen kihlattu Sirkka Mertala on nimitetty konsulttiyritys Milestone Oy:n toimitusjohtajaksi.

Aiemmin hän on toiminut yhtiössä asiakkuusjohtajana.

Milestonen toimitusjohtajana vuodesta 2007 toiminut Ville Alanen on kutsuttu yhtiön hallitukseen ja hän jatkaa yhtiön palveluksessa partnerina.

Mertala irtisanoutui viime keväänä edellisen työnantajansa, Tapiolan, kehittämispäällikön tehtävästä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.