Mainos

Soini haluaa Kreikalle potkut euroalueesta

Perussuomalaiset eivät hyväksy Kreikan talouden "pelastamista" EU-johtajien tukipaketilla.

Puolueen puheenjohtajan ja europarlamentaarikon Timo Soinin mukaan perussuomalaiset äänestävät eduskunnassa paketin kansallista hyväksymistä vastaan.

Soini katsoo Kreikan päässeen tilastovääristelyllä ja valheilla euron jäseneksi.

- Nyt Kreikkaa pidetään eurossa hinnasta ja seurauksista välittämättä. Kreikalle pitää antaa potkut euroalueesta sen itsensä tähden. Europakkopaidassa toteutettavista leikkauksista tulee niin suuret, että kreikkalainen yhteiskunta ei sitä kestä.

Soinin mielestä Kreikka tarvitsee devalvaation ja sitä varten oman rahayksikön.

- Euromaista Portugali, Espanja ja Irlanti ovat samankaltaisessa liemessä kuin Kreikka. Avataanko piikki heillekin? Kreikka-paketti on itsepetosta. Keisarilla ei ole vaatteita, Sastamalassa ja Pirkkalassa puhunut Soini julisti.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.