Mainos

Soneran verkkokiista takaisin Kilpailuvirastoon

Kilpailuneuvosto on palauttanut Soneran matkapuhelinverkon verkkovierailua koskevan hinnoittelukiistan takaisin Kilpailuvirastoon. Verkkovierailun kalleudesta oli valittanut ruotsalainen Telia.

Kilpailuvirasto oli aiemmin katsonut, että Soneralla ei ole matkapuhelinliikenteessä määräävää markkina-asemaa yksin eikä yhdessä Radiolinjan kanssa. Kilpailuneuvosto oli samaa mieltä, mutta katsoi, että vahvan asemansa vuoksi Soneralla on kuitenkin mahdollisuus merkittävästi vaikuttaa kilpailuoloihin. Tämän vuoksi kilpailuneuvosto edellyttää, että Kilpailuvirasto selvittää asiaa tarkemmin.

Kilpailuneuvoston mielestä Soneran hinnoittelulla voi olla lain yleislausekkeessa tarkoitettuja vahingollisia vaikutuksia kilpailuun. Kilpailuneuvoston päätös koskee kotimaan verkkovierailua. Telia on käyttänyt Radiolinjan matkapuhelinverkkoa niillä alueilla, joilla sillä ei ole omaa verkkoa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.