Mainos

Sonyn tulos kutistui

Maailman suurin kuluttajaelektroniikan valmistaja Sony joutui tyytymään heinä-syyskuulta 25 prosenttia viimevuotista pienempään voittoon. Tulosta rasitti Play Station 2 -pelikonsolin ja audiovisuaalisten laitteiden odotettua heikompi menekki.

Sonyn nettovoitto oli hieman vaille 33 miljardia jeniä eli noin 260 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin voitto oli 44 miljardia jeniä. Myynti oli melko lailla viimevuotisissa lukemissa eli noin 1,8 biljoonaa jeniä.

Yhtiön voitto oli ennakoitua parempi, mutta aasialaisiin kilpailijoihin verrattuna suunta on aivan väärä. Japanilaisten Matsushita Electric Industrialin ja Sharp Corpin odotetaan kertovan ensi viikolla aikaisempaa suuremmista voitoista. Samsung Electronics esitteli jo aiemmasta parantuneen ja ennakoitua suuremman voiton neljännekseltä. Myös eteläkorealainen LG Electronics paransi tulostaan. Matsushita valmistaa Panasonic-tuotteita.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.