Mainos

Spyker ostanee Saabin

Ruotsalainen autovalmistaja Saab näyttää sittenkin pelastuvan. Ruotsin television mukaan hollantilainen Spyker Cars on päässyt General Motorsin kanssa sopimukseen Saabin ostamisesta.

SVT:n mukaan Euroopan investointipankki on hyväksynyt kaupan ehtona pidetyn jättilainan. Verkkolehti E24:n tietojen mukaan lainapäätöstä ei ole kuitenkaan tehty.

Ruotsin hallitus pitää SVT:n mukaan iltapäivällä ylimääräisen kokouksen lainan takauksesta päättämiseksi.

Yksi ratkaiseva tekijä kaupan toteutumisen kannalta on SVT:n mukaan uuden rahoittajan löytyminen. Dagens Arbete -verkkolehden mukaan uusi sijoittaja olisi hollantilainen sijoittaja Marcel Boekhoorn, joka lisää osuuttaan Spyker Carsissa. Aikaisemmin Boekhoornilla oli 3,84 prosenttia osakkeista.

50-vuotiaan Boekhoornin kerrotaan toimivan Spykerin toimitusjohtaja Victor Mullerin neuvonantajana.

Katso Kari Lumikeron raportti Tukholmasta

(MTV3 - STT - TT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.