Mainos

Fennovoima-hanke toteutumassa, Fortum ja SRV mukaan – korvaavat kroatialaisyrityksen osuuden

Rakennusyhtiö SRV ja energiakonserni Fortum ilmoittavat lähtevänsä mukaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen.

Miten Fennovoima-hanke etenee?

– Fennovoima jätti 30.6. rakentamislupahakemuksen ja omistajuusselvityksen työ- ja elinkeinoministeriölle (TEM).

– Fennovoimalta vaaditaan 60 prosentin osuutta EU- tai Efta-maista olevilta omistajilta.

– Jos 60 prosentin kotimaisuusehto täyttyy, ministeriö jatkaa rakentamislupahakemuksen käsittelyä. Siihen kuluu lausuntokierroksineen vähintään kaksi vuotta.

– TEM tekee aikaisintaan vuonna 2017 esityksen valtioneuvostolle, joka hylkää tai hyväksyy Fennovoiman rakentamislupahakemuksen.

SRV kertoo tiedotteessaan, että on antanut rahoitussitoumuksen Fennovoiman pääomistajalle Voimaosakeyhtiö SF:lle. Sitoutumus vastaa 1,8 prosentin omistusosuutta Fennovoiman hankkeesta.

Fortum taas ilmoittaa osallistuvansa hankkeeseen 6,6 prosentin osuudella. Yhtiön mukaan se osallistuu ydinvoimalaan samoilla ehdoilla kuin muutkin suomalaiset yritykset. 

– Ydinvoiman rakentaminen täysin uudelle paikkakunnalle ei ole ollut tavoitteenamme, koska meillä on Loviisassa kaksi omaa ydinvoimayksikköä ja Fortum omistaa osuudet Olkiluodon yksiköistä, mutta näin Fennovoima-hankkeessa päästään eteenpäin valtioneuvoston hankkeelle asettaman aikataulun puitteissa, kertoo tiedotteessa Fortumin väliaikainen toimitusjohtaja, talousjohtaja Timo Karttinen.

Venäjän vesivoimayhtiöneuvotteluissa ei yhtiön mukaan ole vielä ratkaisua. Fortum oli aiemmin linkittänyt Fennovoimaan osallistumisensa siihen, päästäänkö neuvotteluissa tyydyttävään ratkaisuun.

Fortum on tavoitellut enemmistöä venäläisestä TGC-1-vesivoimayhtiöstä, josta sillä on nyt vähemmistöosuus.

Outokumpu kasvattaa osuuttaan

Lähes samantien SRV:n ilmoituksen jälkeen teräsyhtiö Outokumpu kertoi kasvattavansa osuuttaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa 1,8 prosenttiyksikköä. Outokummun osuus suunnitellusta ydinvoimalasta nousee noin 14 prosenttiin.  

SRV on mukana ydinvoimalassa sijoittajana että projektinjohdossa. Prjoketinjohtosopimuksen rakennusyhtiö on allekirjoittanut Fennovoiman venäläisen laitostoimittaja Rosatomin ja pääurakoitsija Titan-2:n kanssa. Sopimus edellyttää vielä Säteilyturvakeskuksen hyväksyntää.

– Hankkeeseen haluttiin mukaan luotettava suomalainen kumppani, joka tuntee paikallisen lainsäädännön ja määräykset. SRV:llä on vahva kokemus projektinjohdosta ja tunnemme Fennovoiman ydinvoimalahankkeen jo pitkältä ajalta, SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala sanoo tiedotteessa.

Kohua herättäneen kroatialaisen Migritin osuus Voimaosakeyhtiö SF:stä oli 14 prosenttia, joka nosti sen Fennovoima-osuuden yhdeksään prosenttiin. Kolmen suomalaisyrityksen ilmoitus ylittää nyt Migritille kaavaillun osuuden.

Ydinvoimalahanke tarvitsee 60 prosentin kotimaisen osuuden toteutuakseen. 


Muutettu artikkelia klo 9:49. Pääministeri Sipilän mukaan valtioneuvosto ei käsittele huomenna Fennovoimaa, koska kotimaisuusaste täyttyy. Poistettu kohta, missä kerrottiin huomisesta kokoontumisesta. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.