Mainos

SS: Rinne haluaa keventää lehtien tilausmaksujen arvonlisäveroa

Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) haluaa keventää sanomalehtien tilausmaksujen arvonlisäveroa.

Antti Rinne sanoo Savon Sanomissa, että lehdille voisi antaa alv-alen nyt, jotta ne saisivat lisää aikaa sopeutua median murrokseen. Ministerin mielestä digitaalisten sisältöjen ansaintalogiikka on sanomalehdiltä vielä hukassa. 

Rinne harkitsee asian antamista ministeriön virkamiesten valmisteltavaksi. 

– Pitää selvittää, voiko asiassa vielä tehdä jotain nopeita toimenpiteitä ja sitä kautta virkistää kotimaista kysyntää myös lehtien tilausmäärien kautta, Rinne sanoo lehdessä. 

Rinne kertoo ehdottaneensa alv-alea muille puolueille jo budjettiriihen yhteydessä, mutta tukea ehdotukselle ei tullut. 

Sanomalehdistön tilausmaksut tulivat arvonlisäveron piiriin 2012, ja viime vuodesta lähtien vero on ollut kymmenen prosenttia. Muutos heijastui nopeasti lehtien tilaushintoihin.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.