Mainos

Stockmannilla kävi kauppa huonosti

Tavarataloyhtiö Stockmann on alentanut arviotaan koko vuoden liikevaihdosta. Yhtiö arvioi liikevaihdon putoavan hieman viime vuodesta. Aiemmin yhtiö odotti liikevaihdon kasvavan.

Yhtiön mukaan markkinat olivat heinä-syyskuussa erittäin heikot Suomessa. Stockmannin mukaan lämmin sää vaikutti syysmuodin heikkoon menekkiin.

Lisäksi heikentyneet Venäjän, Ruotsin ja Norjan valuutat pudottivat liikevaihtoa.

Stockmannin tulos ennen veroja oli heinä-syyskuussa 6,5 miljoonaa. Laskua vuoden takaisesta tuli 3,1 miljoonaa euroa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.