Mainos

Stonesoft aloittaa yt-neuvottelut

Stonesoft aloittaa yt-neuvottelut. Yhtiö ei anna vielä tietoja siitä, mitä yksikköjä ja kuinka suurta osaa työntekijöistä neuvottelut koskevat.

Stonesoft aloittaa yt-neuvottelut.

Tietoturvayhtiö Stonesoft kertoi tänään käynnistävänsä yt-neuvottelut toiminnan sopeuttamiseksi, koska markkinatilanne on jatkunut heikkona myös alkuvuoden ajan. Sitä, missä yksiköissä yt-neuvottelut aloitetaan ja kuinka monta työntekijää ne koskevat, ei kerrota.

-Henkilöstölle on luvattu, että heidän mielipiteitään kuunnellaan ennen päätöksiä. Siksi käymme yt-prosessin ensin läpi ja päätöksistä tiedotetaan vasta sen jälkeen, hyvin todennäköisesti kvartaalituloksen yhteydessä, toimitusjohtaja Esa Korvenmaa sanoi.

Korvenmaa ei halunnut täsmentää sitäkään, kuinka isoja säästöjä toimenpiteillä haetaan. Tarkoituksena on kuitenkin turvata vahva kassa ja edellytykset investoida ydinliiketoimintaan eli tietoturvan infrastruktuuriratkaisuihin.

Stonesoftin palveluksessa on nyt yli 400 työntekijää, joista noin puolet Suomessa. Seuraavaksi suurimmat toimipisteet ovat Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Italiassa.

Stonesoft kertoi jo maaliskuun alussa, että yhtiön Networks-liiketoiminnan myynti on kehittynyt odotettua heikommin. Nyt yhtiö kertoi ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon jäävän alustavien tietojen mukaan 9,8 miljoonaan euroon, josta Networks liiketoiminnan liikevaihto on noin 7,7 miljoonaa euroa.

Viime vuonna Stonesoft teki noin 58 miljoonan euron liikevaihdolla 10,4 miljoonan euron verran tappiota. Loka-joulukuussa liikevaihtoa kertyi 13,4 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.