Mainos

Stora Enso ei suljekaan Varkauden tehtaita kokonaan

Varkaus pitää kohtuullisena Stora Enson päätöstä säästää suurin osa Varkauden tehtaista. Alun perin Stora Enso suunnitteli sulkevansa kokonaan Varkauden toiminnot, jos markkinatilanne ei parane.

Stora Enso ilmoitti tänään, että hienopaperin, sellun ja sahatavaran tuotanto kaupungissa jatkuu yhä.

Sanomalehtipaperituotanto kuitenkin lopetetaan Varkaudessa pysyvästi syyskuun loppuun mennessä. Työpaikka mene noin kahdeltasadalta työntekijältä.

Varkauden kaupunginjohtaja Hannu Tsupari pitää hyvänä sitä, että kaikkein pahin ei tapahtunut.

- Jonkinlaisen torjuntavoiton olemme tässä saaneet. Koko tehdasta ei suljettu, ja 300 työpaikkaa säilyy 550:stä. Tämä on meistä aika kohtuullinen lopputulos olosuhteet huomioon ottaen, sanoo Tsupari.

Varkauden tehtaiden kohtalo on ollut katkolla viime elokuusta asti.

Katso Jussi Kärjen juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.