Mainos

Stora Enso investoi Belgiaan ja Saksaan

Yhtiö pyrkii investoinneilla vähentämään tehtaiden polttoainekustannuksia ja hiilidioksidipäästöjä.

Stora Enso investoi 260 miljoonaa euroa Belgian ja Saksan tehtaidensa energiatehokkuuden parantamiseen. Hankkeiden arvioidaan valmistuvan vuonna 2010.

Tarkoituksena on vähentää tehtaiden polttoainekustannuksia kasvattamalla bioenergian osuutta. Yhtiön hiilidioksidipäästöjen arvioidaan vähenevän runsaalla 100 000 tonnilla vuodessa, kertoi johtaja Juha Vanhainen Stora Ensosta.

Sanomalehtipaperia ja päällystämätöntä aikakauslehtipaperia tuottavan Langerbruggen tehtaan tuotanto pohjautuu kokonaan keräyspaperin käyttöön. Myös Maxaun tehtaan tuotanto perustuu suurimmalta osaltaan keräyspaperiin.

Molemmille tehtaille asennetaan uudet kiertopetikattilat olemassa oleviin voimalaitoksiin. Ne mahdollistavat yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon monipuolisella polttoainevalikoimalla. Uudet laitokset kasvattavat tehtaiden sähköomavaraisuutta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.