Mainos

Stora Enso lisää rautatiekuljetuksia

Stora Enso päätti kuljetustensa uudistamista jo ennen Konginkankaan onnettomuutta.

Metsäyhtiö Stora Enso siirtää lopputuotteidensa kuljetuksia maanteiltä rautateille. Yhtiön Imatran tehtaiden logistiikkapäällikkö Jari Lehtinen kertoo, että noin puolet nykyisistä maantiekuljetuksista aiotaan siirtää kumipyöriltä kiskoille.

Konsernin kuljetusjärjestelmän uudistamisesta oli Lehtisen mukaan päätetty jo ennen Konginkankaan onnettomuutta, jossa Stora Enson paperirullia kuljettanut rekka törmäsi bussiin.

Imatran tehtaiden kuljetuksista on tähän saakka noin puolet tapahtunut rautateitse, parisenkymmentä prosenttia Saimaan kanavaa pitkin ja loput rekoilla. Lehtinen arvioi rautatiekuljetusten osuuden kasvavan 10-15 prosenttia - kumipyöriä tarvitaan, koska raideyhteyksiä ei ole kaikille asiakkaille.

Imatran tehtaiden vientituotteiden laivaukset keskitetään vastaisuudessa Kotkan satamaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.