Mainos

Stora Enso uudistaa paperikoneen Varkauden tehtaalla

Investoinnilla pyritään parantamaan tehtaan tehokkuutta ja toimistopaperiliiketoiminnan kannattavuutta.

Metsäyhtiö Stora Enso uudistaa paperikoneen Varkauden tehtaalla. Yhtiö kertoo investoivansa reilut 50 miljoonaa euroa hienopaperikone 3:n uudistamiseen.

Investoinnilla pyritään parantamaan tehtaan tehokkuutta ja toimistopaperiliiketoiminnan kannattavuutta. Yhtiön arvioi projektin valmistuvan ensi vuoden joulukuussa. Investointi lisää tehtaan vuotuista kapasiteettia noin 95 000 tonnia 315 000 tonniin päällystämätöntä hienopaperia. Tehtaan henkilöstömäärä ei nouse.

Stora Enso valmstaa Varkaudessa hienopaperia, luettelopaperia, sanomalehtipaperia, hylsykartonkia ja sahattuja puutuotteita. Tehtailla on kolme paperikonetta ja yksi kartonkikone. Työntekijöitä on noin tuhat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.