Mainos

Stora Enso vähentämässä 520 työntekijää

Metsäyhtiö Stora Enso aikoo vähentää noin 520 työntekijää. Henkilöstövähennykset koskevat Suomea, Ruotsia ja Puolaa. Vähennyksillä tavoitellaan 36 miljoonan euron vuosittaisia kustannussäästöjä.

Stora Enso suunnittelee sulkevansa pysyvästi paperikoneen Hylten tehtaalla Ruotsissa vuoden 2012 loppuun mennessä. Tehtaalla työskentelee noin 140 työntekijää.

Suomessa yhtiö on sulkemassa aaltopahvipakkaustehtaan Ruovedellä Suomessa vuoden 2013 huhti-kesäkuussa. Toteutuessaan sulkeminen koskee noin tehtaan 60 työntekijää.

Puolassa Stora Enso suunnittelee vähentävänsä 135 työntekijää ja Ruotsin Skutskärin tehtaalta noin 60 työntekijää.

Suunnitelmissa on myös tehostaa toimintoja Heinolan, Inkeroisen ja Porin kartonkitehtailla sekä aaltopahvipakkaustoimintoja kaikissa Ruotsin yksiköissä. Yksikköjä koskevat uudistukset vähentäisivät yhteensä enintään 100 työntekijää Ruotsissa ja Suomessa

Myös Alan ja Gruvön sahoilla Ruotsissa sekä Varkauden sahan toimintoja järjestellään uudelleen. Järjestelyt koskevat noin 25 työntekijää.

Yhtiö nousi voitolle

Stora Enso kertoi tänään myös tuloksestaan. Yhtiön heinä-syyskuun tulos ennen veroja kohosi hieman yli sata miljoonaa euroa voitolle. Vuosi sitten vastaavaan aikaan tulos oli noin 15 miljoonaa euroa miinuksella.

Yhtiön liikevaihto putosi hieman vuodentakaisesta. Liikevaihtoa kertyi heinä-syyskuussa noin 2,7 miljardia euroa.

Toimitusjohtaja Jouko Karvisen mukaan vuoden kolmas neljännes sujui hieman odotuksia paremmin.

Stora Enso uskoo liikevaihdon pysyvän loppuvuonna heinä-syyskuun tasolla.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.