Mainos

Stora Ensolle uusi laitos Imatralle

Metsäyhtiö Stora Enso perustaa Imatralle mikrokuitusellua tuottavan koelaitoksen. Tavoitteena on nykyistä kevyempien ja vahvempien pakkausten valmistaminen uusiutuvasta materiaalista.

Yhtiön mukaan uudentyyppistä, nanoteknologiaan perustuvaa raaka-ainetta käytetään papereiden ja kartonkien lisäksi läpäisemättömyyttä vaativissa pakkauksissa.

Myös uusia käyttökohteita etsitään.

- Mikrokuitusellu voi hyvin korvata yleisemminkin fossiilisia raaka-aineita kuten muovia ja erikoiskemikaaleja sekä alumiinia. Tämä antaa meille mahdollisuuden uusiutuvien materiaalien vallankumoukseen, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen.

Metsäteollisuutta on usein moitittu vähäisestä panostuksesta innovaatioihin ja tuotekehitykseen.

Karvinen kertoo, että mikrokuitusellu on innovaatio, joka on luotu yhteistyössä eri yhteisöjen ja yliopistojen kanssa.

Koelaitoksen on määrä aloittaa toimintansa tämän vuoden loppuun mennessä. Hankkeen arvo on 10 miljoonaa euroa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.