Mainos

Stora Enson tulos odotettua heikompi

Metsäyhtiö Stora Enson tulos ennen veroja kutistui 83 miljoonaan euroon eli alle kolmannekseen vuoden takaisesta. Tulos oli odotettua heikompi. Liikevaihto laski myös hieman, 2,8 miljardiin.

Yhtiön toimitusjohtajan Jouko Karvisen mukaan tulos on selkeästi epätyydyttävä.

- Se osoittaa kuitenkin, että vuoden 2007 kolmannella neljänneksellä julkistetut suunnitelmat, joita olemme ripeästi toteuttamassa, olivat ehdottoman välttämättömiä, jotta saamme laskevan kehityksen kääntymään niin pian kuin mahdollista, Stora Enso sanoo tiedotteessaan.

Sunilan ja Enocellin sellutehtaille on lähikuukausina suunnitteilla tuotannonrajoituksia. Stora Enso aikoo myös edelleen supistaa sahatavaran tuotantoa Suomen sahoilla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.