Mainos

STX teki ostotarjouksen lopuista Aker Yardsin osakkeista

Eteläkorealainen telakkayhtiö STX on tehnyt ostotarjouksen lopuista Aker Yardsin osakkeista. Aker Yardsin hallitus kertoo tutkivansa tarkasti tarjousta ja kommentoivansa sitä elokuun 8. päivään mennessä.

Aker Yards myös siirsi toisen neljänneksen tuloksen julkistuksensa samalle päivälle. Alun perin osavuosikatsaus oli tarkoitus julkistaa vasta viikkoa myöhemmin.

STX on maailman seitsemänneksi suurin telakkayhtiö. Se osti 39 prosenttia Aker Yardsista viime vuoden lokakuussa. Omistusosuus nousi kesäkuussa 40,4 prosenttiin.

STX:n mukaan sen tarkoituksena on säilyttää Aker Yardsin rakenne nykyisellään ja vahvistaa yksiköiden kilpailukykyä niiden nykyisillä toimipaikoilla.

Aker Yardsilla on 18 telakkaa eri puolilla maailmaa, mukaan lukien telakat Helsingissä, Turussa ja Raumalla. Työntekijöitä Suomen telakoilla on noin 3800.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.