Mainos

Suomalaisille miljoonien sänkydiili Ikean kanssa – kiekkotuloksesta huolimatta

Ruotsin nöyryytys MM-kaukalossa ei sotkenut suomalaisten miljoonakauppoja huonekalujätti Ikean kanssa.

Suomalainen puunjalostaja Siparila kertoo, että se alkaa valmistaa Ikealle massiivipuisia sänkyjä Haapaveden tehtaallaan. Kahden ja puolen vuoden sopimuksen arvo on lähes 20 miljoonaa euroa.

– Sopimusta on hierottu kuukausia, ei siinä kiekkotulos ehtinyt vaikuttaa, sanoo Siparilan toimitusjohtaja Juha Sojakka.

Kaupoista on sovittu nimen omaan ruotsalaisten osapuolten kanssa.

– En ole pelin jälkeen soitellut Ruotsiin, loppuviikosta sitten kun tulos on unohtunut, Sojakka naurahtaa..

Siparilan toimitusjohtajan mukaan yhtiön tavoitteena on syventää yhteistyötä Ikean kanssa.

– Ikea on maailman suurin huonekaluyritys, joten kasvumahdollisuuksia on runsaasti, Sojakka sanoo.

Rakentamiseen ja sisustamiseen erikoistunut Siparila aloitti huonekalujen valmistuksen viime syksynä, kun se osti Incap Furnituren liiketoiminnan. Haapaveden tehdas oli ostohetkellä lähes pysähdyksissä, mutta nyt se pyörii täydellä teholla. Ja tekemistä riittää, sillä Ikea-kaupassa puhutaan kymmenistä, jopa sadoista tuhansista sängyistä.

Haapaveden lisäksi Siparilalla on toimintaa Vaajakoskella ja Parkanossa. Yhtiö työllistää 120 puualan ammattilaista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.