Mainos

Suomalaismeikit myyvät Venäjällä

Venäjän kosmetiikkamarkkinat kasvavat kymmenestä kahteenkymmenen prosenttia vuodessa. Markkinaraon ovat vainunneet myös suomalaiset, Lumene etunenässä.

Venäjän voimakas talouskasvu näkyy myös kosmetiikkamarkkinoilla. Kulutus on kasvanut jo monet vuodet yli kymmenen prosentin vauhtia eli yli kaksi kertaa nopeammin kuin Suomessa.

Suomalainen Lumene on saanut markkinoista hyvän otteen. Lumenen tuotteet ovat kiilanneet kolmen eniten ostetun kosmetiikkamerkin joukkoon. Rajusti kasvavat markkinat ovat rohkaisseet Lumenen myös investoimaan Pietarin tehtaaseen. Lumene- ja Anytime-merkkien kohderyhmä Venäjällä on keskiluokka.

Venäjä on kosmetiikkateollisuudelle oikea aarreaitta, sillä venäläiset arvostavat huoliteltua ulkonäköä

- Olen melkein 60-vuotias. Kun maalaa huulet, kulmakarvat ja posket tuntuu paremmalta, kuvaa pietarilainen Ljudmila.

Markkinoiden erityispiirre on se, että venäläiset panostavat hieman enemmän meikkaukseen kuin ihonhoitoon.

- Syy tähän on osaksi historiaa ja osaksi ostovoimaa. Kun kaikkeen ei voida panostaa, halutaan ehkä nopeita ratkaisuja, sanoo LUMENE-Russian toimitusjohtaja Jyrki Taiminen.

Lumenen liikevaihdosta jo neljännes tulee Venäjältä. Pietariin perustettu tehdas valmistaa toistaiseksi vain Herbina- tuotteita, lisäksi se pakkaa Suomesta tuotuja meikkejä ja ihorasvoja.

Työntekijät saavat palkkaa 250 euroa kuussa. Halpa työvoima voi houkutella Lumenea investoimaan lisää Venäjälle.

- Aika näyttää, toteaa toimitusjohtaja Taiminen.

Ulkomaiset kilpailijat eivät pelkää venäläisvalmisteita, vaikka ne ovat hyvin edullisia. Taustalla on usko siihen, että halpa tarjonta houkuttelee yhä useamman kuluttamaan ja että yltyvistä kulutusjuhlista osa siirtyy kuluttamaan entistä kalliimpia tuotteita.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.