Mainos

Suomalaispankkien liikevaihto kasvoi

Pankkien liikevaihto oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 314 miljoonaa euroa enemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten.

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten pankkien liikevaihto kasvoi alkuvuonna.

Pankkien liikevaihto oli tammi-maaliskuussa yhteensä melkein 1,8 miljardia euroa, mikä on 314 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin samaan aikaan.

Tilastokeskuksen laskema liikevoitto/liikevaihto-suhdeluku oli alkuvuonna 23,5 prosenttia. Suhdeluvulla verrataan liikevoittoa ja liikevaihtoa toisiinsa neljännesvuosittain. Korkeimmillaan suhdeluku on 2000-luvulla ollut 30,5 prosenttia vuoden 2001 viimeisellä neljänneksellä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.