Mainos

Suomalaisperhe jumissa Espanjassa Air Finlandin konkurssin takia: Rahat alkavat olla lopussa

Air Finlandin konkurssi on täyttänyt lennot suomalaisten suosimalla Espanjan Aurinkorannikolla. Muut lentoyhtiöt ovat nostaneet hintojaan konkurssin jäljeen.

Fuengirolassa Meriatur-matkatoimistoa pyörittävää Arja Pirkkasta Air Finlandin konkurssi on pitänyt kiireisenä.

– Eilisestä illasta asti ihmiset ovat soitelleet ja halunneet varata mahdollisimman nopeasti uusi lentoja tietämättä, saavatko he rahojaan takaisin Air Finlandilta tai järjestääkö yhtiö korvaavia lentoja.

Pirkkasen kautta on pelkästään tänään aamupäivällä varattu noin kolmisenkymmentä uutta lentoa.

– Lähes saman tien konkurssiuutisen jälkeen muut lentoyhtiöt nostivat merkittävästi lentohintoja. Keskimäärin voidaan puhua 30–40 prosentin korotuksista, mutta mukaan mahtuu myös yli puolet aiempaa kalliimpia lentoja.

Aurinkorannikolta nopea Suomeen paluu ei kuitenkaan enää onnistu edes välttämättä isolla setelitukulla.

– Tämän viikon lennot alkavat olla aika lailla loppuunmyytyjä. Esimerkiksi suoria lentoja ei juurikaan enää ole, Pirkkanen toteaa.

Pirkkasen matkatoimistossa keskiviikkoaamupäivällä uusia lentoja etsivät monien muiden ohella tamperelaiset Susanna ja Kimmo Salo sekä heidän poikansa Anton.

– Varasimme omatoimisesti reittilennot sekä hotellin. Paluulentomme olisi ollut huomenna, ja saimme kuulla konkurssista eilen illalla Suomessa olevilta ystäviltämme. Tilanne on kaoottinen, sillä rahat alkavat olla lopussa, koira odottaa hoitolassa ja töihinkin pitäisi mennä, Salot valittelevat.

Salot ovat tyrmistyneitä myös lentojen hinnoista.

– Jos nyt joudumme jäämään tänne vielä pariksi päivää, tulee lomasta hotelleine kaikkineen noin 3500 euroa kalliimpi. Ei voi muuta sanoa, kuin että käsittämätöntä toimintaa lentoyhtiöltä.

Myös Granadassa vaihto-opiskelijana olevalle Aura Nikkilälle Air Finlandin konkurssi tuli kalliiksi.

– Minun oli tarkoitus lentää Málagasta Helsinkiin 12.heinäkuuta . Ostin jo uuden lennon, koska tuntuu epätodennäköiseltä että saisin tarpeeksi ajoissa jotain tietoa Air Finlandilta. Nyt on tili nollilla ja laskin, että uuden lennon hinnalla olisin päässyt Helsingistä New Yorkiin ja takaisin. Hieman myös jännittää saanko peruuntuneesta lentolipusta rahoja takaisin. Ostin lipun nettipankin kautta, koska luottokortilla maksaessa olisi tullut 15 euroa lisämaksua.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.