Mainos

Suomalaisten varallisuus pieneni viime vuonna

Suomalaisten kotitalouksien nettovarallisuus laski viime vuoden loka-joulukuussa yhtä paljon kuin finanssikriisin aikaan 2008. Nettorahoitusvarat laskivat Tilastokeskuksen mukaan yli 10 miljardilla eurolla.

Laskun syynä olivat kotitalouksien lainanoton kasvu ja osakekurssien lasku. Nettorahoitusvarat eli varojen ja velkojen erotus oli viime vuoden lopulla 87,5 miljardia euroa.

Kotitalouksien velat nousivat lähes 125 miljardiin euroon, missä oli kasvua 1,6 miljardia heinä-syyskuusta.

Rahoitusvarat puolestaan laskivat lähes 9 miljardia. Suurin syy oli pörssiosakkeiden kurssien lasku, joka köyhdytti suomalaisia kotitalouksia lähes 6 miljardilla. Sijoitusrahastojen arvonlasku söi lähes 2 miljardia.

Rahoitusvarat olivat viime vuoden lopulla yhteensä noin 212 miljardia euroa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.