Mainos

Suomea uhkaa keväällä perunapula

Suomalaisen perunan vienti Venäjälle uhkaa jo perunan riittävyyttä kotimaan markkinoilla. Suomalaisperunasta maksetaan Venäjällä reilusti enemmän kuin kotimaassa, joten tuottajien mielenkiinto on siirtynyt vientiin. Venäjän vienti on nostanut perunan hintaa myös kotimaassa ja tuottajahinta on nelinkertaistunut lyhyen ajan sisällä.

Matti Peltolan perunatilalla Kalajoella paiskitaan keskellä talveakin töitä pitkää päivää, sillä venäläisrekka on jälleen tulossa perunan hakuun.

- Pietariin olisi kaksi kuormaa, eli neljäkymmentä tonnia menossa, perunanviljelijä Peltola kertoo.

Peltolan Peruna Oy:n tila tuottaa noin neljä miljoonaa kiloa perunaa vuodessa - tänä vuonna lähinnä Venäjälle.

- Kyllä se kysyntä on sinne painottunut. Kotimaan markkinat ovat kuitenkin kohtuullisen rajoittuneet, niin panostetaan sitten ulkomaille tänä vuonna.

Venäjä pelasti perunantuottajat

Perunan tuottajahinta on ollut viime vuosina surkea ja töitä on tehty aika ajoin alle tuotantokustannusten. Venäjän viennistä tuli pelastaja, joka nosti myös tuottajahinnan Suomessa ennätystasolle. Peltolan mukaan tuottajahinnat ovat nelinkertaistuneet.

Suomessa peruna maksaa reilusti alle euron kilolta. Venäjällä siitä maksetaan vähintään kaksinkertainen hinta - eikä se ostajaa haittaa.

- Suomalainen peruna on hyvälaatuista, mutta normaalihintaista, sanoo rekkakuski Sergei Kudzinski.

Matti Peltolan mukaan Suomessa kukaan ei velvoita huolehtimaan siitä, että kotimaan markkinoille riittäisi perunaa.

- Sopimukset tukkujen ja muiden tuottajien kanssa velvoittavat, mutta valtion kannalta ei mikään, Peltola sanoo.

Ensi kesänä perunaa viljelläänkin jo suoraan Venäjän markkinoille. Tällä haavaa suomalainen peruna päätyy Venäjällä Murmanskin, Pietarin ja Moskovan alueille.

Katso Outi Airolan juttu Kalajoelta (Kymmenen uutiset 28.2.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.