Mainos

Suomella voi kohta olla enää kaksi A:ta – "Lähinnä arvovaltatappio"

Suomen luottoluokitus uhkaa laskea ensi kuussa. Nordean ja Danske Bankin pääekonomistit pitävät todennäköisenä, että luottoluokittaja Standard&Poor's pudottaa Suomen parhaasta AAA-luokasta pykälän verran alaspäin AA-luokkaan, kun se kertoo arvionsa 10. lokakuuta.  

Vaikutusten uskotaan kuitenkin jäävän vähäisiksi.  

– Kyseessä olisi lähinnä arvovaltatappio. Suomi on ollut euroalueella harvoja maita, joilla enää on kolmen A:n luottoluokitus, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.  

Luokitus kertoo siitä, miten luotettavana velanmaksajana maata pidetään. Jos luokitus putoaa, valtionlainojen korot nousevat, koska lainoja pidetään riskialttiimpina. Seurauksena myös pankkien luottoluokitukset usein laskevat, mikä lisää pankkien rahoituskustannuksia. Se voi heijastua myös kotitalouksien ja yritysten lainakorkoihin.  

Aiemmissa tapauksissa pudotuksen vaikutus valtionvelan korkoihin on kuitenkin ollut pieni, kun on pysytty listauksen kärkipäässä. Kuoppamäki viittaa Hollantiin, jonka S&P pudotti AA-luokkaan vuosi sitten.

–Ei se aiheuttanut merkittäviä korkoliikkeitä. Suomenkaan ei kannata ripotella tuhkaa päällensä jos joku näistä kolmesta A:sta menetetään, Kuoppamäki sanoo.

"Suomen tilanne tiedetään"  

Perjantaina arvionsa Suomen tilanteesta kertoo toinen suuri luottoluokittaja Fitch. Ekonomistit ennustavat, että Suomi saa pitää Fitchin AAA-luokituksensa, mutta luokittaja pudottaa Suomen talouden näkymät negatiivisiksi.  

Ekonomistit eivät usko tälläkään olevan huomattavaa vaikutusta. Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju arvioi, että mahdolliset korkokorotukset valtionlainoihin olisivat pieniä, joitain prosenttiyksikön kymmenyksiä.  

-Vuositasolla se merkitsisi ehkä joitain kymmeniä miljoonia euroja lisää korkokuluja, mikä on valtiontalouden mittakaavassa vähän.  

Danske Bankin Kuoppamäki korostaa, ettei Suomen tilanne tule markkinoille yllätyksenä.  

-Ne tekijät, joiden varassa luottoluokittajat arvioivat tilannetta, ovat pääsääntöisesti rahoitusmarkkinoidenkin tiedossa. Markkinat vetävät johtopäätöksiä jo ennen kun luottoluokitus muuttuu, Kuoppamäki sanoo.

"Syyt huolestuttavampia kuin seuraus"  

Kangasharju veikkaa, että vaikka Suomi ei vielä lähiviikkoina putoaisi kolmen A:n kerhosta, se on joka tapauksessa edessä vuoden sisällä. Parhaan luottoluokituksen säilyttäminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Kangasharjun mukaan se antaa luokituksille liikaa painoarvoa.  

-Luottoluokittajien merkitys kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla on vähentynyt sen jälkeen kun ne menettivät uskottavuuttaan finanssikriisin aikaan. Kansainvälisesti ottaen luottoluokitus on vain yksi mittari muiden joukossa. Suomessa se on iso asia enemminkin poliittisen keskustelun kannalta: luottoluokitus on ainut hallituksen tavoitteista, jota ei ole vielä menetetty, Kangasharju sanoo.  

Pitäisikö luottoluokituksen putoamisesta olla huolissaan? Kuoppamäen mielestä tavallisen ihmisen kannalta huolestuttavampia ovat ne syyt, jotka pudotukseen johtavat.  

-Suomen talous ei ole kasvanut kolmeen peräkkäiseen vuoteen, se on itsessään hyvin huolestuttava uutinen. Rakenteellisten muutosten toteuttamista tässä odotellaan. Voisi ehkä olla ihan tervetulluttakin, jos luottoluokituslaitosten osalta tulisi näin kannustusta ja viestiä, että Suomen todellakin pitää ryhtyä näihin uudistuksiin, Kuoppamäki sanoo.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.