Mainos

Suomelle parhaat lainaluokitukset

Moody's vahvisti tänään valtion pitkäaikaisille luotoilla parhaan luokan eli Aaa:n.

Kansainvälinen luottoluokittaja Moody's vahvisti tänään Suomen valtion pitkäaikaisille luotoille parhaan luokan eli Aaa:n. Mitä parempi arvio, sen edullisemmin maat ja yritykset saavat lainaa markkinoilta.

Moody's perustelee Suomen luokitusta muiden muassa vahvalla julkisen talouden tilalla ja yhteiskunnallisella vakaudella. Vaikka Suomi on vähän velkaantunut ja julkinen talous on ylijäämäinen, Moody's muistuttaa julkisen talouden olevan haavoittuva väestön ikääntymisen vuoksi huolimatta eläkeuudistuksesta ja kertyneistä eläkerahastoista.

Moody'sin mukaan Suomen talous voi tänäkin vuonna kasvaa nopeammin kuin Euroopassa keskimäärin. Taloutta tukee yksityisen kulutuksen ja viennin kasvu. Suomen valtiolla on parhaat luokitukset lainoilleen myös Fitchiltä ja Standard &Poors'ilta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.