Mainos

Suomen bruttokansantuote yhä kasvussa

Bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 4 prosenttia, mikä on puoli prosenttia arvioitua enemmän. Kasvu on hieman hidastunut, sillä edellisenä vuonna vastaava luku oli 5,5 prosenttia.

Elektroniikka-alan tyota

Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon tarkistetuista ennakkotiedoista selviää, että tavaroiden ja palveluiden arvo kohosi vuonna 1999 kaikkiaan 4 prosenttia päätyen 724 miljardiin markkaan. Eniten bruttokansantuote lisääntyi teollisuudessa. Erityisesti sähkötekninen teollisuus lisäsi tuotantoaan. Sen määrä kohosi 30 prosenttia. Keskimääräistä nopeammin tuotanto kasvoi myös mm. talonrakentamisessa, kaupassa, teleliikenteessä ja rahoitustoiminnassa, mutta alkutuotannossa volyymit supistuivat.

Kansantalouden kysyntää lisäsi viime vuonna edelleen eniten viennin kasvu. Tavaroiden ja palveluiden viennin volyymi kasvoi 6,3 prosenttia. Niiden tuonti puolestaan lisääntyi 3,2 prosenttia. Kulutusmenoihin tuli vuoden aikana kasvua 3,1 prosenttia. Yksityisissä kulutusmenoissa kasvu oli 3,6 prosenttia, kun erityisesti kestokulutustavaroiden kuten autojen ja tietotekniikan hankinta lisääntyi. Julkisissa kulutusmenoissa kasvua oli 2 prosenttia. Investointien kokonaiskasvu oli 4,6 prosenttia. Eniten lisääntyivät investoinnit tietokoneohjelmistoihin, mutta yli 10 prosentin kasvuun päästiin myös asuinrakennusinvestoinneissa.

Yritysten toimintaylijäämä ennätyskorkealle

Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kasvoivat viime vuonna reaalisesti 3,4 prosenttia. Kasvu selittyy ennen kaikkea palkkatuloilla, sillä ne lisääntyivät nimellisesti 4,6 prosenttia. Lisäksi palkkatulojen verotus keveni hieman. Yrityspuolella karkeasti liikevoittoa vastaava yritysten toimintaylijäämä kohosi viisi prosenttia päätyen uuteen ennätykseen eli 115 miljardiin markkaan. Yritykset myös maksoivat liikevoitostaan enemmän osinkoja ja välittömiä veroja enemmän kuin koskaan aiemmin. Osinkoja maksettiin 34 miljardia markkaa ja välittömiä veroja tilitettiin 29 miljardia markkaa. Julkisyhteisöjen rahoitusasema parani edelleen. Ylijäämää kertyi lähes 14 miljardia markkaa, mikä vastasi 1,9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Ylijäämän kasvu selittyy verotulojen lisääntymisellä. Vuonna 1999 veroaste oli viime vuonna 46,1 prosenttia eli 0,2 prosenttia korkeampi kuin edellisenä vuonna.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.