Mainos

Suomen Pankin johtoon 12 hakijaa

Suomen Pankin johtajan paikka avautuu, kun johtokunnan nykyinen varapuheenjohtaja jää eläkkeelle.

Suomen Pankin johtajan paikkaa tavoittelee kaksitoista hakijaa. Heidän joukossaan ovat muun muassa Suomen Pankin osastopäälliköt Pentti Pikkarainen ja Antti Suvanto, valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeri Vesa Vihriälä sekä Aktia Säästöpankin Timo Tyrväinen.

Entinen sosiaalidemokraattinen kansanedustaja Arja Alho, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n entinen puheenjohtaja Esa Härmälä sekä Cambridgen yliopiston professori Seppo Honkapohja eivät halunneet nimiään julkisuuteen, mutta julkisuuslain mukaan nimet ovat kysyttäessä julkisia.

Muut viisi hakijaa ovat tuntemattomia nimiä Suomen talouseliitin piirissä.

Suomen Pankin johtajan paikka avautuu, kun johtokunnan nykyinen varapuheenjohtaja Matti Louekoski jää eläkkeelle vuodenvaihteessa.

Eduskunnan pankkivaltuusto edellyttää valittavalta hakijalta vahvaa keskuspankkituntemusta, kansainvälistä kokemusta, yhteiskuntasuhteita sekä johtajakokemusta.

Lopullinen päätösvalta asiassa on presidentti Tarja Halosella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.