Mainos

Suomen Pankki: Talous kasvaa tasaisesti

Suomen Pankin talousennusteen mukaan bruttokansantuote kasvaa lähivuosina keskimäärin noin 3 prosenttia vuodessa. Inflaatio pysyttelee alle 2 prosentissa.

Suomen Pankin mukaan Suomen talous on juuri nyt vahvan kasvun vaiheessa. Bruttokansantuote kasvaa sen mukaan vuosina 2004-2006 keskimäärin noin kolme prosenttia vuodessa.

Kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna 3,0 prosenttia ja kasvu kiihtyy ensi vuonna 3,2 prosenttiin. Suhdannehuippu osuus ennusteen mukaan ensi vuoteen. Vuonna 2006 talouskasvu hiipuu 2,7 prosenttiin.

Viime vuosina kasvu on ollut pitkälti kotimaisen kysynnän varassa, mutta nyt kasvun rakenne on Suomen Pankin mukaan muuttumassa lisääntyvän viennin noustessa jälleen kasvun tärkeäksi osatekijäksi. Kasvu ei ole kuitenkaan rakenteeltaan työllistävää, ja vaikka myös investoinnit alkavat hieman kasvaa, teollisuuden nettopääomakannan supistuminen jatkuu.

Suomen Pankki korostaakin, että tulevaisuuden kasvuedellytysten ja hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi talouspolitiikan painopisteen on oltava ratkaisuissa, jotka tukevat Suomen tuotantorakenteen monipuolistamista, työllisyyden parantamista ja tuottavuuden kohenemista.

Kohtuullisen hyvästä talouskasvusta huolimatta inflaatio pysyttelee lähivuodet maltillisissa alle kahden prosentin lukemissa. Hintakehitystä hillitsevät jatkossakin kilpailun kiristyminen vähittäiskaupassa ja palveluissa sekä öljyn maailmanmarkkinahinnan vähittäinen aleneminen. Tämänvuotinen erittäin vähäinen inflaatio jää kuitenkin poikkeukseksi, jota selittävät mm. kertaluonteiset tekijät, kuten alkoholi- ja autoveron lasku.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.