Mainos

Suomen Pankki: Venäjän talouskasvu hiipuu

Öljyn maailmanmarkkinahinnan nopea lasku on Suomen Pankin tutkimuslaitoksen mukaan suurin riski Venäjän talouskasvulle.

Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos ennustaa Venäjän talouskasvun hiipuvan hieman tänä vuonna. Bofit-tutkimuslaitos ennustaa talouteen tänä vuonna 6,4 prosentin kasvua, kun viime vuonna kasvu oli 6,7 prosenttia. Lähes kuuden prosentin vauhti kuitenkin jatkuu Bofitin mukaan myös kaksi seuraavaa vuotta.

Talouskasvua tukevat erityisesti kulutuksen ja investointien ripeä kasvu, öljyn korkea hinta ja maan vakaa finanssipolitiikka. Talouden nopea kasvu ja ruplan nopea vahvistuminen heijastuvat myös tuonnin voimakkaaseen lisääntymiseen.

Bofitin mukaan merkittävin riski talouden kasvulle Venäjällä on öljyn maailmanmarkkinahinnan nopea lasku. Öljyn hinnan nopea lasku hidastaisi talouskasvua, mikä sulattaisi vaihtotaseen ylijäämän nopeasti pois. Bofitin mukaan myös ensi vuoden presidentinvaaleihin liittyvä poliittinen epävarmuus voi olla uhka talouskasvun nopealle jatkumiselle.

Venäjän talouden tulevaisuuden haasteita ovat myös negatiivinen väestökehitys ja talouden suuri riippuvuus luonnonvaroista. Niillä ei kuitenkaan Bofitin mukaan ole merkittävää vaikutusta talouskehitykseen vielä lähivuosina.

Bofitin Venäjä-ennustetta on julkaistu viime vuoden alusta lähtien.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.