Mainos

Suomen puutalorakentajat odottavat buumia Japaniin

Suomalaisille puutalorakentajille voi Japanista aueta isot markkinat. Honkarakenteen Japanin tytäryhtiön toimitusjohtaja Marko Saarelainen sanoo, että lähivuosina Japaniin pitää rakentaa kymmeniä tuhansia asuntoja.

- Uskoisin, että buumi tulee 1-3 vuodessa, Saarelainen sanoo.

Honkarakenteen liikevaihdosta 10 prosenttia tulee Japanista. Yhtiö toimittaa Japaniin noin sata omakotitaloa ja vapaa-ajanasuntoa vuosittain. Suomalainen puu on laadukkaampaa kuin japanilainen, siksi puut laivataan Suomesta asti.

Puurakentamisen lisäämiseen Japanissa on tilaa. Tällä hetkellä yksi talo sadasta tehdään puusta.

Saarelainen odottaa, että maanjäristys ja tsunami muuttavat sekä kaava- että rakennusmääräyksiä Japanissa. Esimerkiksi rantarakentamisesta luovutaan. Määräykset voivat myös suosia nykyistä enemmän puurakentamista, sillä ne kestävät hyvin maanjäristyksiä.

- Olemme testanneet, että hirsitalot kestävät maanjäristystä, joka on voimakkuudeltaan yhdeksän Richterin asteikolla, Saarelainen kertoo.

Katso Markus Pirttijoen juttu (Seitsemän uutiset 17.3.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.