Mainos

Suomen sateilla vähäinen merkitys sähkön hintaan

Sähkön hinta nousi viime vuoden aikana reippaasti, jopa 17,2 prosenttia.

Energiamarkkinointiviraston ylijohtaja Asta Sihvonen-Punkan mukaan taustalla on ennen kaikkea sähkön tukkuhinnan voimakas nousu.

- Määrittävänä tekijänä siinä on hiileen perustuvan sähköntuotannon kustannukset, ennen kaikkea päästöoikeuksiin perustuva hinnannousu. Vuoden 2007 lopulla päästöoikeuden hinta oli alle euron, kun se vuoden 2008 pomppasi yli 20 euroon per hiilidioksiditonni, summaa Sihvonen-Punkka Huomenta Suomessa.

Edelleen myös esimerkiksi sademäärät vaikuttavat sähkön hintaan. Ylijohtaja Sihvonen-Punkan mukaan Suomen viime vuoden jopa ennätykselliset sademäärät eivät kuitenkaan vaikuta sähkömarkkinoilla.

- Pohjoismaisilla markkinoilla Suomen osuus vesivoiman tuotannosta on vähäinen. Siellä määrittävä tekijä on se, kuinka paljon Norjassa ja Ruotsissa sataa. Nämä lukemat heiluttavat sähkön hintaa ylös ja alas.

Sähkön hinta koostuu sähköenergiasta, siirrosta ja veroista. Ylijohtaja Sihvonen-Punkka muistuttaa, että kilpailuttaminen kannattaa.

- Nyt nimenomaan energian hinta, se kilpailutettava osa, on noussut. Tällä hetkellä se on pienkäyttäjillä ja sähkölämmittäjillä jo yli puolet sähkölaskusta. Hintaerot ovat merkittäviä, jopa yhden suhde kahteen. Vuotuinen säästö pienkäyttäjällä liikkuu 30-50 euron välillä, sähkölämmittäjällä puhutaan jo 200 eurosta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.